Mainos

MTV Uutislive klo 15: Talvivaaran kohtalo yhä vaakalaudalla

Kiistelty Talvivaaran kaivos puhuttaa jälleen tänään. Yhtiö uskoo, että Sotkamon kaivos voidaan vielä saada kannattavaksi.

Tarvitaan kuitenkin saneerausta, velkojen anteeksiantoa ja lisärahoitusta.

MTV Uutislivessä kello 15 toimittajamme Raimo Pitkänen raportoi juuri päättyneestä Talvivaaran tiedotustilaisuuudesta Helsingissä.

Kaivosseudun alueen tunnelmia raportoi toimittajamme Keimo Lehtiniemi. Kainuussa mietyttävät työpaikat ja ympäristön saastuminen. 

Eläimet häviävät maapallolta – onko jo liian myöhäistä?

Luonnon monimuotoisuus on romahtanut 40 vuodessa. Tänään julkaistun WWF:n Living Planet 2014 -raportin mukaan selkärankaisten eläinten eli nisäkkäiden, lintujen, matelijoiden, sammakkoeläinten ja kalojen määrä on tällä hetkellä enää puolet siitä, mitä se oli 70-luvulla.

Miksi näin on käynyt ja onko mitään tehtävissä suunnan kääntämiseksi?  MTV Uutislivessä siitä kertoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Ihminen kuluttaa maapallon voimavaroja enemmän kuin luonto kestää. Kulutuksen kasvu ajaa eläimiä yhä ahtaammalle. 

– Nykyistä vauhtia ei kestä myöskään ihminen, kommentoi puolestaan WWF Suomen ekologisen jalanjäljen päällikkö Jussi Nikula.  

MTV Uutisliven juontaa Anne Sjöholm.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.