Mainos

MTV3.fi uudisti etusivunsa

Suomen suosituimpiin kuuluva nettisivusto MTV3.fi on uudistanut tänään etusivunsa. Uusi etusivu juhlistaa MTV3.fi:n 15-vuotismerkkipäivää, jota vietetään marraskuussa.

Toimituspäällikkö Petteri Ruotsalaisen mukaan etusivu jaottelee nyt osiot selkeämmin eri kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi Juuri nyt -osiossa näkyvät lukijalle tärkeimmät uutistapahtumat teksti- ja videojuttuina. Lifestyle-osiossa nostetaan puolestaan ihmisten henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita ruoasta ja asumisesta matkailuun ja sisustukseen. Viihde-osioon on kerätty yhteen viihteelliset palvelut Viihdeuutisista peleihin.

MTV3.fi:n kävijöille on myös mahdollisuus personoida etusivunsa valitsemalla itse sisällöt, jotka näkyvät ensimmäisenä sivun yläosassa.

Etusivun konseptoinnissa oli mukana digitoimisto Gyllene Skor ja toteutuksessa suunnittelutoimisto Idean. Samalla uudistettiin myös sivuston navigaatio.

MTV3.fi on Suomen suosituimpia nettisivustoja. Tämän vuoden aikana (viikot 1-32) palvelussa on ollut keskimäärin 1,67 miljoonaa eri viikkokävijää, ja sivulatauksia on viikoittain noin 45 miljoonaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.