Mainos

MTV3:n Haapala: Kreikka ja budjetti ovat hallituksen kesätöitä

Hallituksen tiedotustilaisuutta seurannut MTV3:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala ennakoi uudelle hallitukselle kesäkiireitä. Eduskunta pääsee budjetin ja hallitusohjelman kimppuun todennäköisesti ensi viikolla.

- Ensimmäinen koettelemus on se, miten yhtenäisenä vasemmistoliitto tästä keskustelusta selviytyy. Loppukesällä hallitusta odottaa budjettiriihi, jonka keskeisenä osana on ilman muuta talous. Siitä tulee varmasti vaikea näytelmä. Heinäkuussa Kreikan uusi rahoituspaketti tulee käsittelyyn. On mielenkiintoista nähdä, kun uuden hallituksen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen lähtee Eurooppaan neuvottelemaan noista rahoituspaketeista.

Tänään on keskustelu myös kolmen vasemmistoliiton kansanedustajan väitetyistä loikkausaikeista. Timo Haapalan mukaan eduskunnassa ei loikkaushuhuihin ole oikein uskottu, mutta vastahangalla on puolueessa pitkät pitkät perinteet.

- Vasemmistoliitolle on kautta aikojen ollut tyypillistä, että kun puolue on hallitusvastuussa, esiin nousee änkyröitä. Paavo Lipposen hallituskausilla tällaisia olivat mm. Esko-Juhani Tennilä ja Jaakko Laakso. Heitä puolue sitten erotti määräajoiksi, Haapala muistelee.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.