Mainos

MTV3:n kirjeenvaihtaja: Tunnelma Kreikassa ristiriitainen

Tunnelma Ateenassa on ristiriitainen vaalituloksen selvittyä, kertoo MTV3:n kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Kreikan parlamenttivaalit ratkesivat euromyönteisen Uuden Demokratian voittoon. Puolueen johtaja Antonis Samaras on luvannut, että maa pysyy eurossa myös tulevaisuudessa.

Muutama kuukausi sitten Samaras kuitenkin vastusti velkajärjestelyjä.

– Nyt hän on kääntänyt takkinsa, ja ihmisten on vaikea uskoa, että Samaras todella vie asiaa eteenpäin, Nurminen raportoi.

Nurminen uskoo, että Euroopan on pakko suostua neuvottelemaan Kreikan kanssa sen lainaehdoista.

– Kreikan talous on niin kuralla, että hengitysvaraa on saatava, Nurminen toteaa.

Maan sisäisiä neuvotteluja mutkistaa vaaleissa oppositioon jäänyt, tiukkaa säästökuuria vastustava Syriza.

Puolueella on tappiosta huolimatta parlamentissa vahva asema.

– Syrizalla on takanaan nuorten kaupunkilaisten tuki. Jos talouskuria jatketaan ilman myönnytyksiä, nämä nuoret lähtevät varmasti kadulle.

Ensiksi vaalivoittajien täytyy päästä ymmärrykseen siitä, miten hallitus muodostetaan. Tämäkään ei ole yksinkertaista, sillä Uusi Demokratia ja sosialistinen Pasok ovat vanhoja vastustajia.

Nurminen uskoo, että sopu kuitenkin löytyy.

– Se on sitten eri asia, mitä siitä seuraa. Nämä kaksi puoluetta ovat kuin tuli ja vesi - ikinä ei voi sanoa, mitä tapahtuu, kun ne sekoittaa.

(MTV3)

Katso Tapio Nurmisen juttu Ateenasta (Huomenta Suomen uutiset 18.6.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.