Mainos

MTV3:n kysely: Keskustan kenttä ylistää Sipilää - "Puhuu ihmisten kielellä"

Kesäkuussa valittu keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa omiltaan täyden tuen.

MTV3:n uutisten keskustan piirihallitusten jäsenille tekemässä kyselyssä peräti 99 prosenttia vastaajista arvioi hänen onnistuneen tehtävässään hyvin.

"Puhuu ihmisten kielellä"

Sipilää kiitellään kansantajuiseksi ja helpoksi lähestyä. Puolueaktiivien mukaan tämä näkyi hyvin kuntavaalikampanjassa. Myös hänen kokemuksensa yritysmaailmasta näkyy piiriaktiivien mielestä toiminnassa positiivisessa mielessä.

Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsen Pekka Koskela arvioi Sipilää näin.

– Kun Juha tuli meidän puolueen puheenjohtajaksi niin minusta tilanne muuttui sellaiseksi, että puolueessa tärkeimmäksi asiaksi eivät nousseet mielikuvat vaan ihmiset.

Sipilä oli vielä viime keväänä melko tuntematon jopa piiriaktiivien keskuudessa. Uusmaalainen Jasi Kuokkanen myöntää, ettei kannattanut Sipilää vielä puheenjohtajakampanjan aikana.

– Mietin hänen kokemattomuuttaan politiikassa, hän on kuitenkin ollut aika vähän aikaa mukana. Mutta nyt kun on katsonut hänen toimintaansa niin se on ollut ehkä vaan positiivinen asia. Hän osaa puhua politiikkaa niin sanotusti ihmisten kielellä. Meillä on paljon poliitikkoja, jotka puhuvat paljon, mutta sanovat vähän. Sipilä ei ole sellainen.

"Nyt puoluejohto kuuntelee kenttää"

Edellisiin puheenjohtajiin verrattuna Sipilä saa omiltaan lähes ylistävät arviot. Peräti 69 prosenttia arvioi hänen onnistuneen puheenjohtajana erittäin hyvin ja 30 prosenttia hyvin.

Piiriaktiivien mielestä Sipilä on kuronut umpeen erot kentän ja puoluejohdon välillä. Keski-Suomen piirin Päivi Kvist toteaa Sipilästä näin.

– Hän on lähellä kenttäväkeä. Aikaisemmin ongelmana oli se, että kenttäväki jäi syrjään. Monen kyselyyn vastanneen mielestä kenttä on nyt yhtenäisempi kuin vuosiin.

Oppositiopolitiikkakin saa myönteisemmät arviot

Viimevuotiseen kyselyyn verrattuna piiriaktiivien näkemyksen puolueen oppositiopolitiikan onnistumisesta ovat myönteisemmät. Vuosi sitten kyselyyn vastanneista piirihallitusten jäsenistä 79 prosenttia oli tyytyväisiä keskustan oppositiopolitiikkaan, tänä vuonna 93 prosenttia.

Kuntavaalimenestys on lisännyt myös kentän tyytyväisyyttä puoluesihteeri Timo Laaniseen. Hänen katsoo nyt onnistuneen vähintäänkin hyvin 71 prosenttia vastaajista, viime vuonna 55 prosenttia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.