Mainos

MTV3:n kysely: Suomi pysyy euroalueessa

MTV3 Uutisten teettämän kyselytutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista uskoo euroalueen murtuvan. Suomen uskotaan kuitenkin käyttävän jatkossakin euroa, koska se luo Suomelle vakautta ja vauhdittaa ulkomaan kauppaa.

MTV3:n Think If Laboratoriesilla teettämän kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista uskoo, että jokin euromaa irtaantuu euroalueesta tulevaisuudessa.

– Sen todennäköisyys on ehkä viime aikoina kohonnut. Eurosta eroamiselle on kuitenkin monia esteitä, koska kustannukset siitä olisivat niin suuria, Etlan tutkimusjohtaja Markku Kotilainen kertoo.

Hänen mukaansa epävakaa taloustilanne turhauttaa suomalaisia.

– Kansalaiset ovat alkaneet turhautua tähän kriisin jatkumiseen ja siihen, että tukipaketteja on jouduttu uusimaan koko ajan.

MTV3 Uutisten kyselyssä kaksi kolmesta (67 prosenttia) on sitä mieltä, että Suomi käyttää tulevaisuudessakin euroa. Heidän mukaansa euro on ollut Suomelle taloudellisesti kannattava.

Think If Laboratoriesin tekemään tutkimukseen vastasi elokuun puolessa välissä reilut 2 200 ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Katso Niko Rannan juttu (Seitsemän uutiset 21.8.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.