Mainos

MTV3:n kysely: Ydinvoiman kannattajat niskan päällä eduskunnassa

MTV:n tekemän selvityksen mukaan niukka enemmistö kansanedustajista kannattaa tällä hetkellä uuden ydinvoimalan rakentamista. Moni kansanedustaja tosin pohtii edelleen kantaansa tai ei halua sanoa sitä vielä.

Näkymä ydinvoimalasta

Ydinvoiman lisärakentamisen kannalla on 71 kansanedustajaa. Uutta ydinvoimalaa puolestaan vastustaa 65 edustajaa. Kansanedustajista 45 ei osannut tai tahtonut sanoa kantaansa. MTV tavoitti puhelimitse tai sähköpostilla alkuiltaan mennessä kaikkiaan 181 edustajaa - tavoittamatta jäi ainoastaan 19 kansanedustajaa.

Eduskunnan kanta uuden ydinvoimalan rakentamiseksi tuli taas ajankohtaiseksi, kun Teollisuuden Voima päätti jättää hakemuksensa uuden ydinvoimalan rakentamiseksi.

Pahiten ydinvoimakysymys hajottaa SDP:n ja Keskustan rivejä - Vihreät, Kokoomus ja Vasemmistoliitto taas ovat kannastaan hyvin varmoja.

Kokoomuslaiset siis vastasivat kyselyyn ahkerasti ja rivit ovat myös yhtenäiset. Demareista ja keskustalaisista osa lämpenee myös ydinvoimalle. Samoista puolueista löytyy myös lähes yhtä paljon kielteisesti suhtautuvia. Vihreät vastustavat odotetusti koko ryhmän voimin viidettä ydinvoimalaa. Myös Vasemmistoliitossa on paljon ydinvoiman vastustajia. Viimeksi ydinvoima kaatui syyskuussa 1993 luvuin 107-90.

Uuden ydinvoimalan rakentamisen kannalla


SDP - 17
Kokoomus - 35
Keskusta - 15

Vastustajia

SDP - 13
Kokoomus - 3
Keskusta - 15
Vihreät - 11
Vasemmistoliitto - 11

Ei osaa tai halua sanoa kantaansa


SDP - 16
Kokoomus - 6
Keskusta - 14


(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.