Mainos

MTV3:n nettikysymys: Yli puolet työntekijöistä jää ilman pikkujouluja

Enemmistö MTV3:n nettikysymykseen vastanneista jää ilman työpaikkansa pikkujouluja.

Ilman pikkujouluja jää nettikysymyksen vastanneiden keskuudesta lähes 60 prosenttia. Lopuille 40 prosentille vastaajista työnantaja järjestää kuitenkin pikkujoulut.

Suurin osa vastaajista jää tänä vuonna ilman työpaikan pikkujoulujuhlaa. Vastanneiden mukaan yksi syy pikkujoulujen sivuuttamiseen on rahan ja innostuksen puute.

– Työpaikkani johtajat ja esimiehet saavat ainoastaan pitää firman piikkiin pikkujoulut. Työntekijät saavat järjestää juhlat vain omalla ajalla ja rahalla, Marika kommentoi.

– Julkinen sektori säästää jo kymmenettä vuotta eikä pikkujouluja vietetä. Emme saa myöskään joululahjoja eikä bonuksia tunneta, nimimerkki Työntekijä kertoo.

– Toistakymmentä vuotta sitten oli viimeiset pikkujoulut. Intimiteetti petti ja ne juhlat loppuivat siihen. Pikkujoulut ei kuulu työpaikoille, kertoo nimimerkki Kaneli.

– Meidän yrityksessä ei olla koskaan vietetty pikkujouluja. Saamme punaviinipullon ja konvehteja, nimimerkki Päivänsäde kertoo.

Niiden vastaajien työpaikoilla, joissa pikkujouluja vietetään, juhlitaan joko työpaikoilla tai ravintoloissa.

– Menemme ulos syömään ja nautimme hyvästä ruoasta ja yhdessäolosta. Alkoholi ei kuulu kuvioon, nimimerkki Bon apetit sanoo.

– Pikkujoulut on jokavuotinen traditio, joka meinasi olla katkolla tänä vuonna. Joulukuun alussa juhlat kuitenkin järjestetään, Kai kertoo.

MTV3:n nettikysymykseen vastasi 1385 vastaajaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.