Mainos

MTV3:n Pitkänen: Hallitusneuvottelut auttoivat budjettisopuun

Hallitus on päässyt ennätysnopeasti sopuun valtion ensi vuoden budjetista. Budjettiriiheen oli varattu kaksi päivää, mutta neuvottelut vietiin läpi muutamassa tunnissa.

Sopua pohjustettiin hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken jo alkuviikosta. Politiikan toimittaja Raimo Pitkänen arvioi viime kevään hallitusneuvotteluiden auttaneen nopean sovun löytymistä.

- Asiat eivät näissäkään neuvotteluissa olleet helppoja. Budjettivääntö lyheni esimerkiksi siksi, että viime kevään hallitusneuvottelut kestivät, ja silloin saatiin sovittua monista asioista. Rahaa saatiin talteen esimerkiksi harmaan talouden torjuntaan. Siitä ei olisi voitu sopia näissä neuvotteluissa.

Säätytalossa Helsingissä hallituksen tiedotustilaisuutta seuranneen Pitkäsen arvion mukaan budjetti voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ensi kevään aikana.

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen raportti (Seitsemän uutiset 14.9.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.