Mainos

MTV3:n toimittaja muistelee Nykäsen viimeistä haastattelua: "Kivenkova kaukopartiojohtaja"

MTV3:n toimittaja Juha Muurinen tapasi eilen kuolleen Mannerheim-ristin ritarin Heikki Nykäsen vuonna 2003. Nykäsen Muuriselle antama haastattelu jäi Nykäsen viimeiseksi. Nykänen ei suostunut tuon jälkeen enää haastatteluihin.

Kesällä 2003 ajelimme kuvaaja Kalle Koivusen kanssa kohti Tammelaa. Olimme menossa tapaamaan Mannerheim-ristin ritari Heikki Nykästä hänen kesänviettopaikkaansa. Tekeillä oli dokumentti "Viimeiset ritarit", johon haastateltaviksi olin aivan sattumalta valinnut vielä elossa olevista 18:sta ritarista Eero Seppäsen, Tuomas Gerdtin ja Heikki Nykäsen.

Perillä kesäasunnon pihamaalla järven rannalla meitä odotteli karskin oloinen Nykänen. Hänen kädenpuristuksensa oli luja ja pidemmittä puheitta hän kysyi missä haluaisimme tehdä haastattelun.

Siirryimme asunnon tilavalle kuistille, jonka seinät olivat täynnä sota-aheisia akvarelleja.

– Ovatko nuo teidän töitänne, kysyin Nykäseltä.

– Kyllä, tuli lyhyt vastaus.

Vähän mietittyään hän jatkoi.

– Olen niissä kuvannut partioretkiämme. Jotkut niistä eivät vain lähde mielestä.

Todellakin, ajattelin mielessäni. Edessäni istui yli sadan kaukopartiomatkan johtaja. Vielä 82-vuotiaana hänen ryhtinsä oli moitteeton, olemus jäntevän voimakas ja silmät tutkivan tarkkaavaiset. Juttelimme hetken niitä näitä. Nykänen kertoi, että järvestä ei tänä kesänä ollut tullut kovin hyvin kalaa. Silmäni osuivat verannan seinustalla olevaan suksipariin.

– Harrastatteko yhä hiihtoa, kysyin

– Kyllä, käyn edelleen lenkillä kaksi kertaa päivässä, talvella hiihdän ja muulloin juoksen.

Tiesin Nykäsen olevan luonteeltaan varsin syrjään vetäytynyt, jopa hieman erakoitunut. Hän osallistui julkisiin tilaisuuksiinkin erittäin valikoiden ja kävi lähinnä vain ritareiden kokouksissa ja Utin jääkärirykmentin juhlissa sekä tietysti linnan juhlissa, sen jälkeen kun presidentti Martti Ahtisaari oli alkanut kutsua ritareita linnaan itsenäisyyspäivänä.

Tämäkin haastattelu oli vaatinut melkoisesti taustatukea, sillä alunperin Nykänen ei ollut siitä lainkaan innostunut. Mutta kun ritari-veljet asettuivat tukemaan haastattelua, hän itse soitti minulle ja kysyi koska haastattelu sopisi tehdä.

Niinpä nyt Nykänen sanoikin minulle ja Kallelle koruttomasti:

– Sanokaa sitten, kun voin puhua. Sovitaanko niin, että minä kerron asiat niin kuin ne tapahtuivat.

Ei siihen ollut mitään lisättävää.

Niinpä Nykänen kertoi suoraan muutamasta kaukopatioretkestä erittäin perinpohjaisesti. Huomasin, että vaikka kesäinen päivä oli varsin viileä, Nykäsen otsalla alkoi hänen muistellessaan helmeillä hiki.

Koko tapaamisen ajan hän katsoi minua suoraan silmiin ja vain muutaman kerran totisilla kasvoilla käväisi vieno hymyn kare.

Kaukopartiomiehenä - niin minulle useat ritarit olivat kertoneet - Nykänen oli ollut vihollista kohtaan täysin armoton. Hän oli aina halunnut olla tehtävää suoritettaessa itse vaarallisimmassa paikassa.

Omista miehistään hän taas oli pitänyt huolen viimeiseen asti.

Nykänen saattoi meidät auton luokse. Ei siinä kovin paljon puheltu.

– Taidankin lähteä nyt lenkille, Nykänen sanoi.

Kättelimme ja toivotimme hyvää vointia.

Sinä päivänä en tiennyt, että tämän jälkeen Nykänen ei enää suostunut antamaan yhtään haastattelua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.