Mainos

Munakassa puuhataan jo voitonjuhlia Munamiehelle

Vielä muutama viikko sitten Munamiehen kotikylässä Munakassa ei vielä Munamies-hysteriaa podettu. Sittemmin Munamies-kuume on vallannut myös Munakan.

Nyt Munakassa on ryhdytty suunnittelemaan Munamiehelle juhlia, mikäli tämä yltää Putous-sketsihahmokilpailun voittoon.

- Kylällä ollaan lähes varmoja Munamiehen voitosta ja tulevasta vierailusta Munakassa. Olemme alustavasti etsineet jo tonttia Munamiehen kotikylän vierailua varten, johon pystyttäisimme mökin, Munakan kylätoimikunnan puheenjohtaja Tero Haukkala kertoo.

MTV3:n uutiset tavoitti asian tiimoilta myös itsensä Munamiehen, jota ajatus voitonjuhlista hieman hämmentää.

- Olen kuullut huhun, että siellä suunnitellaan kansanjuhlaa, mutta en tiedä mikä on kansanjuhla, hän ihmettelee.

Ajatus omasta mökistä lämmittää kuitenkin Munamiehen mieltä.

- Kuulostaa kuorta hivelevältä! Minulla on ainakin yksi paikka minne mennä, jos kaikki suuttuisi minulle.

Suunnitelmat mökin rakentamisesta ovat tosin vielä auki, sillä onhan kisakin vielä kesken.

- Rakentaisimme mökin kylällä johonkin yleishyödylliseen paikkaan. Mökki palvelisi sitten kyläläisiä, silloin kun Munamies ei ole paikalla, Haukkala visioi.

Haukkalan mukaan Munamiehen mökistä voisi järjestää esimerkiksi suunnittelukilpailun. Munamiehellä on oma reseptinsä suosikkipesäpaikalleen.

- Sen pitäisi olla lämmin, pehmeä että kuoreni ei mene rikki, ja valoisa että on pirteä olo!

Munamies tunnustaa kaipaavansa silloin tällöin Munakkaan. Hän kertoo kuitenkin tällöin laulavansa kaipauslaulun, jolloin olo helpottaa. Erityisesti Munamies ikävöi Munakassa yhä asuvia sukulaisiaan, kuten kana-äitiään.

- Äiti-kana työskentelee siellä yötä päivää kanalassa ja munii minulle paljon siskoja ja veljiä.

Myös Putous-kisan lähestyvä loppu vetää Munamiestä pikkuisen apeaksi.

- Tunnelmat ovat kovin haikeat. Olemme joutuneet sanomaan "Hei hei" monelle kivalle kaverille, Munamies harmittelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.