Mainos

Munuaissiirtoja eläviltä halutaan lisätä – yhteiskunta säästäisi huimasti

Munuaissiirtojen lisääminen eläviltä luovuttajilta helpottaisi uutta munuaista odottavien tilannetta, kirjoittaa Munuais- ja maksaliitto tiedotteessa.

Keskimääräinen odotusaika munuaissiirtoon on tällä hetkellä kaksi vuotta, ja noin 350 ihmistä odottaa uutta munuaista.

Liitto huomauttaa tiedotteessaan, että munuaissiirto on huomattavasti halvempi kuin dialyysihoito. Uusi toimiva munuainen säästää yhteiskunnan varoja puoli miljoonaa euroa dialyysihoitoon verrattuna.

– Munuaisten toimintaa voidaan korvata dialyysihoidolla, mutta elinsiirto parantaa elämänlaatua ja ennustetta. Onnistuneen siirtoleikkauksen jälkeen voi elää normaalia elämää ja moni palaa työhön, kertoo Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.  

Terveet voivat luovuttaa

Suurin osa siirrettävistä munuaisista saadaan aivokuolleilta luovuttajilta, mutta myös terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen tai läheiselle henkilölle.

Liitto kertoo, että munuaissiirtojen määrää on tarkoitus kasvattaa lisäämällä elävältä luovuttajalta tehtyjä munuaissiirtoja. Vuosittain elävältä luovuttajalta tehtyjä munuaissiirtoja on ollut 10–15 vuodessa. Suomessa lasten munuaissiirroista puolet on tehty eläviltä luovuttajilta.

– Elävältä luovuttajalta tehdyssä munuaissiirrossa vastaanottaja saa tutkitusti terveen munuaisen. Siirretty munuainen alkaa yleensä toimia heti, osittain siksi, että siirrännäisen säilytysaika on mahdollisimman lyhyt. Pitkäaikaistulokset ovat erinomaiset ja paremmat kuin kuolleen luovuttajan munuaisella tehdyssä siirrossa, kertoo Hyksin elinsiirto- ja maksakirurgian klinikan ylilääkäri Helena Isoniemi.   

Tänään lauantaina vietetään Euroopan elinsiirtopäivää.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.