Mainos

Muovinpala käännytti Tampereen-lennon takaisin Tukholmaan

Laskutelineeseen juuttunut pakkausmuovi on pakottanut Blue1-yhtiön lennon Tukholmasta Tampereelle palaamaan lentokentälle pian nousun jälkeen tänä iltana.

SAS:n viestintäjohtaja Tom Christides kertoo, että muovi oli joutunut jostain syystä laskutelineeseen nousun yhteydessä. Muovi piti kovaa meteliä hakatessaan koneen runkoa vasten, minkä vuoksi kone kääntyi takaisin Arlandan lentokentälle.

Danish Air Transportin liikennöimässä ATR-tyyppisessä koneessa ei Christidesin mukaan ollut mitään vikaa, eivätkä matkustajat olleet vaarassa. Lennolla oli 48 matkustajaa, joiden oli määrä päästä uudelleen matkaan koneen tankkauksen jälkeen.

Takaisin kääntynyt lento oli lähtenyt Arlandasta illalla noin puoli kuudelta Ruotsin aikaa, ja sen oli tarkoitus lähteä uudelleen ennen iltaseitsemää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.