Mainos

Museojuna ja henkilöauto kolaroivat Porvoossa

Museojuna ja henkilöauto kolaroivat Porvoossa tasoristeyksessä lauantaina ennen yhtätoista aamupäivällä. Kolarissa ei tullut henkilövahinkoja, poliisi kertoi.

Auto saatiin omin avuin raiteilta ennen poliisin tuloa, ja höyryjuna pääsi jatkamaan matkaansa noin tunnin aikataulusta myöhässä.

Onnettomuus sattui Hinthaaran lähellä Kuninkaantiellä. Museojuna oli matkalla Porvoosta Keravalle. Matkoja tällä välillä ajetaan muutamana päivänä kesässä.

Museojunan liikennöitsijä Tapani Laaksomies istui itse konduktöörin tehtävissä junassa, kun kolari sattui.

Matkustajia junassa oli hänen mukaansa kymmeniä, mutta he eivät olleet vaarassa.

-Kävimme kertomassa matkustajille, mitä on tapahtunut, ja he suhtautuivat ihan rauhallisesti, Laaksomies sanoo.

Laaksomiehen mukaan veturiin tuli vain vähän maalivaurioita. Höyryjuna on nimeltään Tk3 Pikku-jumbo Lili.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.