Mainos

Museovirasto ei lämpene Vrouw Marian nopealle nostolle

Museovirasto halua rauhoittaa julkisuudessa esitettyjä kiihkeitäkin vaatimuksia arvohylky Vrouw Marian nopeasta nostosta. Nauvon vesillä 41 metrin syvyydessä makaavan hylyn tulevaisuuden ratkaiseminen vaatii vielä paljon tutkimusta ja rahaa.

Vuonna 1771 uponneen hollantilaisen kauppa-aluksen lastin joukossa arvellaan olleen Venäjän keisarinna Katariina II:lle hankittuja taide-esineitä.

Joukko venäläisiä sijoittajia on ilmoittanut suomalaisille olevansa valmis rahoittamaan hylyn nostamista.

Nostosta keskusteltu mutta ei päätetty

Mahdollisesta nostosta on keskusteltu myös maiden ulkoministerien tapaamisessa viime marraskuussa.

- Mitään päätöksiä nostamisesta ei kuitenkaan ole tehty, korostaa yli-intendentti Marja Pelanne Museoviraston meriarkeologien yksiköstä.

Pelanne muistuttaa, että mikäli hylky joskus nostetaan, sen lopullinen sijoituspaikka on Suomi. Jos nostoon ryhdytään, Vrouw Maria pitäisi sijoittaa ja museoida kuivalle maalle yhteen pysyvään paikkaan.

Pelanne ei pidä hyvänä venäläisten ideaa sitä, että arvohylky upotettaisiin vedellä täytettyyn isoon proomuun, jota sitten hinattaisiin Itämeren satamasta toiseen.Tällainen kiertävänä näyttelyesineenä olo ei olisi hylylle kyllin turvallinen paikka.

Tutkimusta vielä paljon veden alla

Museovirasto on esittänyt, että seuraavaksi aloitettaisiin vuodet 2009-2013 kestävä "Vrouw Maria veden alla" -hanke. Siinä keskityttäisiin hylyn visualisointiin tietotekniikan keinoin ja hylyn kunnon tieteelliseen selvittämiseen.

Hankkeen kustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa, ja sen aloittaminen edellyttää rahoituksen ratkaisemista.

Koska kyseessä on pitkäkestoinen, valtioiden sitoutumista edellyttävä hanke, rahoitus ei viraston mukaan kuitenkaan voi perustua pelkästään sponsorirahoitukseen eikä sponsori voi päättää hankkeen sisällöstä tai toteuttamistavasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.