Mainos

Muuntajapalo sotki junaliikenteen

Pääradan varressa sijaitsevan muuntajan kärähtäminen on sotkenut pääkaupunkiseudun junaliikenteen aamulla.

Pääradan paikallisjunista jotkut myöhästyivät puolisen tuntia. Myös monet kaukoliikenteen junat jäivät aikataulustaan.

VR:n mukaan Keravan Saviolla palaneen muuntajan aiheuttamat sähkörataongelmat saatiin korjattua puoliltapäivin, ja liikenne normalisoitui vähitellen.

Tikkurilan ja Keravan välillä oli aluksi yksi raide pois junaliikenteen käytöstä, mikä vaikutti myös pääradalla sekä oikoradalla Lahden ja idän suuntaan kulkeviin juniin.

Muuntajapalo keskeytti monen pääkaupunkiseudulla työskentelevän työmatkan, sillä se sattui aamun pahimpaan ruuhka-aikaan. Liikenne oli Keravan ja Tikkurilan välillä jonkin aikaa poikki.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.