Mainos

Muuttaako pääministeri Kesärantaan? – "Vaimo päättää kaapin paikan"

Pääministeri Juha Sipilän uusi hallitus on pitänyt tänään ensimmäisen tiedotustilaisuutensa. Sipilä aloitti tiedotustilaisuuden vertaamalla ministerien kasaamisprosessia omaan armeijakokemukseensa.

– Olin Kajaanissa armeijassa, ja siellä työnnettiin huonorenkaista tykkiä. Aluksi oli 20 miestä kyydissä, ja aina otettiin yksi kerrallaan pois niin paljon, että se alkoi liikkua. Samalla tavoin on nyt vähennetty porukkaa – 14 ministerin joukkue on viemässä Suomea eteenpäin.

Sipilän mukaan hallituksen tehtävänä on nyt palauttaa suomalaisten usko poliittiseen päätöksentekoon. Hän myöntää, että välittömät säästötoimet tulevat tekemään kipeää monelle suomalaiselle.

– Helppoja päiviä ei ole edessä, mutta tästä selvitään niin kuin mummoni ruukasi sanoa Kajaanissa – työtä tekemällä ja toisista välittämällä.

Entä muuttaako Sipilä pääministerin virka-asuntoon Kesärantaan?

– Sitä täytyy kysyä vaimolta. Hän on yleensä päättänyt kaapin paikan kotona, Sipilä naurahti tiedotustilaisuudessa.

Maanantaina uusi hallitus aloittaa työskentelyn, ja työpäivä alkaa aamulla puoli yhdeksän.

– Valtioneuvoston linnaan on raivattu tilaa, Sipilä kertoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.