Mainos

Muuttuvat kadunnimet aiheuttavat päänvaivaa - Makiaistentiestä Godisvägen?

Kuntaliitokset aiheuttavat laajan katujen nimikylttien vaihto-operaation, kun saman nimisistä kaduista on luovuttava uuden kunnan sisällä. Nimien vaihdokset ovat aiheuttaneet yllättävän paljon työtä niissä kunnissa, joissa nimikyltit muuttuvat kaksikielisiksi.

Esimerkiksi Kokkolassa nimistötoimikunta on saanut hikoilla tosissaan etsiessään ruotsinkielisiä vastineita kummallisille kadunnimille, jotka eivät itse asiassa tarkoita mitään.

- Näissä kääntämisissä on erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi erisnimiä ei käännetä, pannaan vaan vägen loppuun ja se on sitten sillä tavalla, summaa Kokkolan kaupunginarkkitehti Lassi Oikari.

Riidoittakaan ei ole selvitty kun kaikissa kunnissa on haluttu pitää oma Kirkkotie, Myllytie ja Koulutie. Kyltit pannaankin paikalleen vasta valitusajan umpeuduttua tammikuun puolessa välissä.

Yksikielisessä Lohtajan kunnassakin asutaan jatkossa kaksikielisten kylttien alla ja nyt pohditaankin mikä olisi sopiva ruotsinnos Makiastentielle.

- Siitä tulee todennäköisesti Makiainenvägen, kertoo Lohtajan kunnanjohtaja Matti Uusi-Rauva. Ehdolla oli myös Godisvägen, mutta se ei kelvannut.

Monien nimien kanssa on ollut vähällä käydä huonostikin, kun esimerkiksi Takasuorantiestä oli jo tulossa Bakrakavägen.

- Bak tarkottaa takapuolta ja raka on ajaa partaa ja siitä tuli aika omituinen yhdistelmä sitten, Kokkolan kaupunginarkkitehti Lasse Oikari nauraa. Niinpä sitten päädyttiin hieman kankeaan ruotsinnokseen Bortelongsida.

Suomessa uusitaan alkuvuodesta tuhansia katukylttejä, kunhan viimeisetkin muistutukset nimiasioista on käsitelty.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.01.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.