Mainos

Myös vangit järkyttyivät Jokelan surmista

Tuusulan koulusurmat on otettu järkyttyneinä vastaan myös läheisessä Jokelan vankilassa.

- Jokela on pieni taajama. Vangit ovat olleet hyvin hiljaisia ja mietteliäitä, osa aivan järkyttyneitä, kertoo vankilanjohtaja Eeva Säisä.

- Kyllä se koskettaa vankilassakin. Vaikka olisi jotain laitonta tehnyt, se ei vie empatiankykyä.

Surmansa saaneita muistettiin perjantaina hiljaisella hetkellä kuten muillakin Tuusulan kunnan työpaikoilla. Tänään ohjelmassa on lisäksi jumalanpalvelus.

Säisä kertoo, että vankilan arki jatkuu sinänsä samanlaisena, mutta tunnelmat ovat vaimeat. Jokelan vankilaan sijoitetaan pääasiassa tutkintavankeja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.