Mainos

Myrkky syynä lintukuolemiin?

Kotkan lintukuolemat saattoi aiheuttaa myrkky, kerrotaan Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitokselta. Tutkimukset ovat vielä kesken.

Kotkan Sapokasta viime viikonloppuna kuolleina löytyneiden lintujen kuolinsyy ei ole selvinnyt. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen Oulun yksikön eläinlääkäri Marja Isomursu kertoo, että lintukuolemien tutkinta voi viedä viikkoja.

Isomursun mukaan myrkytysepäilyt ovat tällä hetkellä päällimmäisinä, mutta myös salmonellaviljelyt ovat kesken.

Kotkan Sapokan alueelta löytyi viime lauantaina 21 kuollutta sorsaa ja yksi varis. Maanantaina lintuja havaittiin Kotkassa ainakin kolme lisää. Eelan tutkimuksissa vahvistui tiistaina, ettei linnuissa ollut vaarallista H5N1-lintuinfluenssavirusta.

Oulussa avattujen lintujen vatsat olivat tyhjät, joten ne eivät olleet syöneet juuri ennen kuolemaansa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.