Mainos

Myrsky puhalsi jopa 32,6 metriä sekunnissa - nyt sähkö virtaa taas

Valtaosa sähkövioista on saatu korjattua yön myrskyn jäljiltä. Vaasan seudulla oli pahimmillaan sähköttä noin 8 000 taloutta.

llmatieteen laitoksen mukaan myrsky on laantunut matkalla pohjoiseen. Lapissa tuulee tällä hetkellä navakasti, mutta myrskystä ei voi enää puhua.

Kovimmat tuulet mitattiin yön aikana Pietarsaaressa Pohjanmaalla. Vielä epävirallisten tietojen mukaan Pietarsaaressa mitattiin tuulen nopeudeksi puuskissa jopa 32,6 metriä sekunnissa. Pietarsaaressa mitattiin niin ikään yön kovin keskituuli, 25,7 metriä sekunnissa.

Myös sisämaassa tuuli oli navakkaa. Esimerkiksi Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Kainuussa sähköt olivat poikki sadoilta talouksilta.

Merenpinta on käynyt useilla paikkakunnilla ainakin 100 senttiä yli normaalin tason: Raahessa 110 senttiä, Kemissä 100 ja Pietarsaaressakin hieman yli 100 senttiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.