Mainos

Myrsky riehui Pohjanmaalla ja Kainuussa

Myrsky kaatoi puita ja pimensi sähköjä Seinäjoen ja Kokkolan seudulla tiistaina alkuillasta. Tuuli puhalsi Kokkolan edustalla noin 22 metriä sekunnissa, ja puuskissa tuuli yltyi vielä kovemmaksi. Palokunta joutui raivaamaan pitkin alkuiltaa teille ja sähkölinjojen päälle kaatuneita puita. Vakavia vahinkoja ei kuitenkaan sattunut.

Kovan tuulen aiheuttamat vahingot työllistivät palo- ja sähkömiehiä tänään illalla myös Kainuussa. Kajaanin Teppanassa kaatuneen puun alle jäi kolme henkilöautoa ja Tehdaskadulla tuuli irrotti peltikattoa. Sähkölinjoille kaatuneet puut aiheuttivat illan mittaan useita sähkökatkoksia eri puolilla maakuntaa. Kainuun eteläosissa oli pahimmillaan Kainuun Sähkön arvion mukaan noin 5000 liittymää ilman sähköä. Kello 21:n aikaan yli puolet vioista oli vielä korjaamatta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.