Mainos

Myrsky työllisti meripelastajia

Raju myrskytuuli on työllistänyt meripelastuskeskusta etelärannikolla illalla ja yöllä. Pahimmilta onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty.

Helsingin meripelastuslohkokeskus vastaanotti eilen useita veneilijöiden hätäilmoituksia. Tuuli puhalsi ajoittain jopa 24 metriä sekunnissa.

Majakka

Vakavin tapahtumista oli purjeveneen kaatuminen Helsingissä Länsisataman edustalla. Veteen joutuneet purjehtijat selvisivät tapahtumasta kuitenkin säikähdyksellä, kun heidät ongittiin lähistöllä olleeseen Meripelastusseuran veneeseen. Helsingin Vuosaaressa kaatui tyrskyihin melomaan lähteneitä kanootteja, mutta melojien onnistui päästä rantaan omin ja sivullisten voimin.

Porkkalan edustalla puolestaan seitsenmetrinen moottorivene sai konevian ja oli vaarassa ajautua rantakalliolle. Porkkalan merivartioston vene kuitenkin ehti apuun ja vakavammilta vahingoilta vältyttiin. Illan mittaan pelastustehtäviin jouduttiin myös Suomenlinnan ja Kotkan lähistöllä.

Merivartiosto varoittaa viikonlopun veneilijöitä yhä kovasta tuulesta sekä myrskyn takia mereen ajautuneista tukeista.

Liikenne tökki maalla, merellä ja ilmassa

Katamariini

Kova tuuli pakotti myös Tallinnaan matkaavat pika-alukset jäämään satamiin eilen. Nordic Jet Line jätti maihin kaikki neljä katamaraanivuoroaan kello 15 jälkeen. Myös Tallink-varustamo ja Linda Line jättivät katamaraanivuoroja ajamatta myrskytuulen vuoksi. Ainoana pika-aluksena merelle uskaltautui Silja Linen
SuperSeaCat, mutta sekin joutui kääntymään takaisin, kun tuuli puhalsi paikoin myrskylukemissa.

Myös Helsinki-Vantaan lentoliikenne myöhästeli eilen kovan tuulen vuoksi. Puuskittaisen tuulen takia kentällä oli käytössä ainoastaan yksi kiitorata. Saapuva lentoliikenne myöhästyi keskimäärin 15 minuutista puoleen tuntiin.

Myös junaliikennettä tuuli on vaikeuttanut. Radalle kaatunut puunrunko myöhästytti junaliikennettä Riihimäen ja Lahden välillä. Puu katkaisi junaliikenteen puolenpäivän jälkeen. Korjaustyöt saatiin kuitenkin päätökseen jo parin tunnin kuluessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.