Mainos

Myrskyvahingot jäivät vähäisiksi

Viime yönä tuuli kovaa eteläisillä ja lounaisilla merialueilla. 

Eteläisessä osassa maata tuulipuuskat ylsivät lähes myrskylukemiin. Maa-alueilla kovimmat puuskat puhalsivat Espoossa ja Jokioisilla.  

Myös merivesi nousi illalla erittäin korkealle etelärannikolla. Esimerkiksi Etelä-Helsingissä Eiranrannassa vesi kohosi katutasolle rantabulevardilla.

– Huippukorkeus saavutetaan todennäköisesti vasta sunnuntaina, jolloin poikkeama voi olla yli metrin, kertoo MTV uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Illan ja yön kovat tuulet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kovin suuria vahinkoja. Sähköttömiä asiakkaita oli kello 9 noin 1 900.

Tuuli tyyntyy aamun ja aamupäivän aikana. Iltapäivällä se voimistuu kuitenkin uudelleen. Forecan mukaan etelässä lounaistuuli voimistuu illansuussa jo navakaksi ja Lapissa etelätuuli puhaltaa kohtalaisesti tai navakasti.

Illansuusta alkaen Suomeen leviää lännestä jälleen uusi sadealue. Lähinnä Koillismaalla ja Lapissa sataa lunta, mutta suuressa osassa maata sade on illalla ja yöllä vettä.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.