Mainos

Myyttinen valkoinen poro bongattiin myös Suomessa: Kaisu ei ollut uskoa silmiään – kuvasi vitivalkeat porot Lapissa

Oulun Kalimeenkylällä asuva Kaisu Luokkanen ei ollut uskoa silmiään viikonloppuna. Hän törmäsi Posiolla Lapissa vitivalkeisiin poroihin. Sellaisia ei koskaan ennen ollut tullut vastaan, vaikka Luokkanen liikkuu paljon luonnossa.

MTV kertoi tänään aamulla Pohjois-Ruotsissa tehdystä erityisestä porohavainnosta. Myös siellä oli nähty myyttinen valkoinen poro.

Luokkanen oli viikonloppuna puolisonsa kanssa Posiolla mökkireissulla, jonka hän oli saanut ystäviltään 50-vuotislahjaksi. Uskomaton näky kohtasi kaksikkoa automatkalla Posion keskustasta Ranualle päin.

– Katsoin, että mitä valkeaa tien laidassa on. Pari täysin valkeaa poroa, hän kertoo.

– Niin valkeita en ole ikinä nähnyt, vaikka metsässä melkein asun.

Luokkanen kertoo nähneensä Koillismaalla valkeahkoja poroja, mutta täysin valkeita nekään eivät ole olleet.

– Paljon eräjormaillaan, marjassa kuljetaan ja muutenkin luonnossa paljon valokuvataan. En ole ikinä nähnyt tuollaista. Aika paljon Koillismaalla ollaan kesäisin.

Mitä kokenut luonossa kulkija ajatteli harvinaisen näyn kohdatessaan?

– Joulupukki on liikkeellä, Luokkanen nauraa.

– Ei vaan! Se oli sievännäköinen. Ei sitä osaa hämmästyä metsässä olevista eläimistä. Kaikennäköisiin törmää. Se oli vain niin sievännäköinen ja niin puhdas.

Valkoisella porolla on erityinen merkitys saamelaiskulttuurissa. Valkoinen naarasporo on ollut poronhoitajien onneneläin, jollainen jokaisella omistajalla tuli olla tokassaan poro-onnen takaamiseksi.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.