Mainos

Naantalin öljynjalostamon seisokista suuret tappiot

Tuotanto Neste Oilin Naantalin öljynjalostamolla saattaa olla pysähdyksissä vuorokausia torstaisen sähköhäiriön ja tulipalon takia. Tuotantokatko ei aiheuta lomautuksia, mutta kylläkin suuret taloudelliset tappiot.

Neste Oilin viestintäpäällikkö Timo Tunturi ei osannut torstai-iltana arvioida taloudellisten menetysten tarkkaa suuruutta.

- Mutta päivittäin on kyse sadoistatuhansista euroista, hän sanoi.

Varsinais-Suomen hätäkeskus sai palosta ilmoituksen iltaseitsemän jälkeen. Paikalle lähetettiin parikymmentä pelastusyksikköä. Varsin pian kuitenkin selvisi, ettei kyse ollut niin isosta palosta kuin alkutietojen mukaan oli pelättävissä. Lisäksi tuli saatiin sammumaan nopeasti.

- Sammutuksessa käytettiin vettä, vaahtoa ja jauhetta, kertoi päivystävä päällikkö Mika Viljanen.

Syttymissyytä ei hänen mukaansa vielä tiedetä.

Sähköhäiriö valtakunnanverkossa oli ensin katkaissut tuotannon jalostamolla, minkä jälkeen kahdessa yksikössä syttyi tulipalo. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

(MTV3 - STT)

Katso Jouko Vähä-Koskelan juttu Naantalista

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.