Mainos

Näin hallitus rukkaa osinkoverotusta

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat sopineet tarkistuksista osinkoverouudistukseen. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on kertonut muutoksista eduskunnan kyselytunnilla.

Nettovarallisuudeltaan varakkaimpien yritysten jakamien osinkojen verotus kiristyy kehyspäätökseen verrattuna. Hallitus arvioi osinkotuloverotukseen tehtävien tarkistuksien lisäävän verotuloja noin 50 miljoonalla eurolla.

Verouudistuksen rakenne ja pääkohdat säilyvät ennallaan.

Listaamattomien yritysten osingoissa tulee porras 150 000 euron kohdalle. Kahdeksan prosentin vuotuisen tuoton ylittävä osa on 85-prosenttisesti veronalaista pääomatuloa.

Kataisen mukaan vastaava muutos tehdään myös listattujen yhtiöiden osinkoihin. Näistä yhtiöistä saadusta osingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.