Mainos

Näin kerrot lapsellesi sikainfluenssasta

Paljon puhuttu ja uutisoitu sikainfluenssa voi hämmentää ja jopa pelottaa monia, erityisesti lapsia. Suomen Punaisen Ristin valmiustoiminnan koordinaattori Riitta Bäckmanin mukaan pelkoon ei ole syytä. Jos lapsia tai myös aikuisia tauti kuitenkin huolestuttaa, on Bäckmanilla antaa vinkkejä siitä, kuinka lapselle tulisi kertoa taudista, ilman pelottelua ja ymmärrettävällä tavalla.

- Lapsille kannattaa puhua siitä, että on kyse aivan normaalista flunssasta, millainen joka talvi on. Voi kuitenkin sanoa, että tällä kertaa on vähän erilainen tämä pöpö, joka sen taudin aiheuttaa.

Bäckmanin mukaan lapselle kannattaa olla rehellinen ja puhua heidän kielellään.

- Lapsille ei kannata puhua mistään virustyypeistä. Kannattaa mieluummin kertoa, että tältä taudilta suojautuu parhaiten siten, että pesee kädet hyvin. Mielestäni lasten kanssa kannattaisi myös puhua siitä, että minkä takia, kun niistää tai kaivaa vaikka nenää, voi nenän limakalvoilta, jossa niitä pöpöjä on, tauti sitä kautta levitä. Lapsille olisi hyvä opettaa myös se, kuinka tulee yskiä poispäin muista ihmisistä, ettei suoraan päin. Eli täysin avoimesti tulisi puhua, ei mitenkään pelottaen, koska ei tässä lasten eikä myöskään aikuisten tulisi olla peloissaan. Me puhutaan kuitenkin vain yhdestä flunssatyypistä.

Bäckman korostaa sitä, että hygieniaopetusta tulisi antaa lapsille, oli sikainfluenssaa tai ei.

- Hygieenisyys ehkäisee kaikkia vatsatautiepidemioita, se ennaltaehkäisee sitä nimenomaan tarhoissa ja kouluissa tarttuvaa normaalia flunssaa sekä influenssaa. Hygieenisyyden pitäisi olla sellainen perusopetus, mitä ennen vanhaa meidän mummit meitä opetti. Eli nyt kun tulet pihalta sisään peset kädet ja ennen kuin syödään pese kädet ja nyt jos niistät, niin mene pesemään kädet. Tämän pitäisi olla meidän päivittäistoimintaa. Omilla valinnoillamme pystymme ennaltaehkäisemään tautien leviämistä.

Bäckman kuitenkin myös muistuttaa, että jos lapselle silti tulee flunssaoireita, olisi hyvä olla yhteydessä terveydenhuolto-organisaatioon, josta voi saada ohjeita jatkoa ajatellen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.