Mainos

Näin Lotto uudistuu – päävoiton voi tuplata

Veikkauksen suosikkipeli Lotto uudistuu kesäkuun alusta alkaen.

Loton voittoluokkia on viisi:

• 7 oikein, voitto-osuus viikoittaisen pottitarjouksen mukaan

• 6+1 oikein, keskimääräinen voitto-osuus noin 50 000 euroa

• 6 oikein, keskimääräinen voitto-osuus noin 2 000 euroa

• 5 oikein, keskimääräinen voitto-osuus noin 50 euroa

• 4 oikein, kiinteä voittosumma 10 euroa

Pienemmät voittoluokat poistuvat ja päävoiton voi uuden ominaisuuden ansiosta voittaa kaksinkertaisena.

– Hyville tuotteille tarvitaan aina säännöllisin väliajoin päivitystä, ja nyt on oikea aika tehdä Lotolle uudistus, kertoo pottipelien liiketoimintaryhmän johtaja Nora Vähävirta Veikkauksen tiedotteessa.

Päävoiton lisäksi minkä tahansa muun voiton voi vastaisuudessa voittaa kaksinkertaisena, jos pelatessa hyödyntää 0,25 euroa maksavan vapaaehtoisen Tuplaus-ominaisuuden.

Uudistuksissa lottorivin perushinta, 1 euro, ei muutu. Minimivoitoksi tulee 10 euroa, jonka voittaa aina 4 oikein -tuloksella.

Näin Tuplaus toimii:

1. Ensin arvontaan Tuplausnumero, olkoon se esimerkiksi 37.

2. Suoritetaan lottoarvonta 7 numeroa ja 2 lisänumeroa. Esimerkkirivi: 2, 3, 5, 11, 16, 22 ja 39 + lisänumerot 27 ja 1

3. Pelaajan oma rivi on 2, 11, 16, 22, 37, 38 ja 39. Tuplausnumero on pelaajan rivissä, joten jos hänellä on rivissään minkä tahansa kokoinen voitto, hän saa sen tuplana, jos hän on ostanut riviinsä 0,25 euron hintaisen Tuplauksen. Tuplausnumeron tulee olla pelaajan omassa rivissä, ei välttämättä arvotussa 7 oikein -rivissä.

4. Esimerkkitapauksessa pelaajalla on lottorivissään 5 oikein (numerot 2, 11, 16, 22 ja 39), jolla voittaa uusien voittoluokkien mukaisesti keskimäärin 50 euroa. Mutta koska hän on pelannut lottorivinsä Tuplana ja Tuplausnumero 37 on myös hänen rivissään, hän saa voittonsa tuplana. Eli pelaajan saama voittosumma onkin 50 euron sijaan 100 euroa.

– Monet asiakkaamme ovat toivoneet, että Lotossa myös alemmilla voittoluokilla pitäisi voittaa hiukan nykyistä enemmän. Samalla olemme saaneet palautetta siitä, että pienimmistä yhden ja viiden euron voitoista voitaisiin luopua kokonaan. Näihin toiveisiin pyrimme nyt uusilla voittoluokilla vastaamaan, Vähävirta jatkaa.

Myös mm. 6+1 oikein -tuloksella voitettava summa nousee noin 20 000 eurosta noin 50 000 euroon.

Uutta lottoa voi pelata 1. kesäkuuta alkaen. Ensimmäinen uusien voittoluokkien mukainen arvonta on lauantaina 7. kesäkuuta. Arvontaa voi katsoa MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten ja säälähetyksen jälkeen klo 22.15.

Lottoarvonnat pysyvät lauantai-illoissa myös kesän ajan.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.