Mainos

Näin paljon kansanedustajaehdokkaat ovat äänestäjää varakkaampia

Kansanedustajaehdokkaat ovat keskimäärin huomattavasti äänioikeutettuja varakkaampia. Ehdokkaista Suomen rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin kuuluu noin 31 prosenttia.

Ehdokkaista rikkaimpaan kymmenesosaan kuuluu siis kolme kertaa useampi kuin äänestäjäkunnasta, selviää Tilastokeskuksen tiedoista. Tulotiedot ovat viimeksi vahvistetusta verotuksesta vuodelta 2013. Äänioikeutetun väestön suurituloisimmalla kymmenesosalla käytettävissä on vähintään 37 900 euroa.

Rikkaimpaan kymmenykseen kuuluu eniten kokoomuksen ja keskustan ehdokkaita, joista lähes 60 prosenttia kuuluu rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin. RKP:n, SDP:n ja perusuomalaisten ehdokkaista rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin kuuluu yli 40 prosenttia.

Eduskuntapuolueista pienintä rikkaimpaan kymmenesosaan kuuluminen on vasemmistoliitossa, jossa rikkaimpaan kymmenykseen kuuluu kuitenkin 21 prosenttia ehdokkaista.

Pienpuolueissa ja valitsijayhdistyksissä osuus on pienempi. Niiden ehdokkaista rikkaimpaan kymmenykseen kuuluu noin 6 prosenttia, eli harvempi kuin väestössä keskimäärin.

Keskitulotkin kansalaisia korkeammat

Ehdokkaiden käytettävissä olevien rahatulojen mediaani eli keskimmäinen arvo on 28 290 euroa, samalla kun äänioikeutettujen mediaani on 20 390 euroa. Ehdokkaiden käytettävissä oleva rahatulo on siis keskimäärin 40 prosenttia suurempi kuin äänioikeutettujen.

Tuloilla tarkoitetaan verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työ- ja omaisuustuloista, työhön liittyvistä luontoiseduista sekä tulonsiirroista.

Suurimmat tulot ovat kokoomuksen ja keskustan ehokkailla, joiden käytettävissä oloeva rahatulo on yli kaksinkertainen äänioikeutettuihin nähden. Myös SDP:n ja RKP:n ehdokkaiden tulot ovat noin 70 prosenttia äänioikeutettujen tuloja suuremmat.

Eduskuntapuolueista lähimpänä äänestäjien tulotasoa on vasemmistoliitto, jonka ehdokkailla on keskimäärin 26 600 euroa käytettäviä rahatuloja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.