Mainos

Näin postilakko vaikuttaa – aamukahvit juotava ilman lehteä

Valtakunnansovittelija Minna Helle tapaa postikiistan osapuolet jälleen maanantaina. Postin lakko siis alkaa huomenna.

Kun työtaistelu alkaa, ensiksi häiriintyy kirje- ja pakettiliikenne.

Pasilan postikeskuksessa käsitellään yli puolet koko Suomen kirjeliikenteestä ja Vantaan logistiikkakeskuksen kautta kulkee lähes 80 prosenttia Postin kuljettamista paketeista.

Aamun lehti jää saamatta

Ylihuomenna perjantaina työnseisaukset laajenevat siten, että sanomalehtiä ei jaeta lainkaan pääkaupunkiseudulla eikä koko Uudellamaalla.

Sunnuntaina lehdet jaetaan, mutta työtaistelu jatkuu taas maanantaina. Jos sanomalehtien jakelu on lakossa, esimerkiksi Helsingin Sanomat pienentää painostaan.

Myös kirjeposti jätetään jakamatta Helsingissä perjantaina, maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona.

Työnseisaukset loppuvat heti, kun sopimus syntyy. Jos taas sopimusta ei synny laajenevat työnseisaukset pohjoisemmaksi ensi keskiviikkona.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.