Mainos

Näin presidenttiehdokkaat harjoittelevat vaaliväittelyihin

Toiset presidenttiehdokkaat ovat televisioväittelyissä kuin kotonaan. Toiset eivät asiantuntemuksestaan huolimatta saa yleisöä taakseen.

Millaisia treenejä presidenttiehdokas käy läpi ennen tärkeimpiä julkisia koitoksia? MTV3:n vaalisivujen blogistin, viestintäjohtaja Jussi Lähteen mukaan hyvin järjestetyssä kampanjassa on puolen vuoden esiintymisvalmennus.

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ehdokas tutustuu itseensä esiintyjänä. Lähteen mukaan ehdokkaan pitää olla niin sinut itsensä kanssa, että omalla esiintymisellään voi jopa leikitellä.

- Paavo Väyrynen on hyvä esimerkki ehdokkaasta, jolle esiintymisestä on tullut työkalu, Lähde sanoo.

Seuraavan parin kuukauden aikana valmennuksessa hiotaan vaaliteemoja ja ehdokkaan omaa ajattelua.

- Tavoitteena on, että se mitä halutaan sanoa, menee perille halutusti.

Viimeisen kuukauden ehdokas on "taktisella kentällä": silloin mietitään, kuka haastaa kenet ja miten.

Mutta mikä rooli tässä kuviossa on keskustelujen vetäjillä ja järjestäjillä?

Lähde toteaa, että Suomessa vaalikeskusteluiden vetäjät ovat liian kohteliaita, vaikka ehdokas käyttäytyisi kuinka törkeästi tahansa. Puuttuminen vaatii uskallusta ja kovaa journalistista työtä.

Tavallista on myös se, että lyhyessä ajassa yritetään syleillä kaikkia aiheita.

- Itse uskon vaaliväittelyihin, joissa suunnataan kysymyksiä parista rajatusta aiheesta kullekin ehdokkaalle.

MTV3:n Presidenttitentti suorana klo 20 alkaen televisiossa ja verkossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.