Mainos

Näin Suomen huumetilanne on huonontunut

Tuoreen Huumetilanne Suomessa 2012 -raportin mukaan huumeiden käyttö on pysynyt viime vuodet Suomessa melko vakaana, mutta vuodesta 2010 lähtien tilanne on kuitenkin osittain heikentynyt.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Vili Varjonen kertoo, että tilanteen heikentymisellä tarkoitetaan sitä, että nuorten ja nuorten aikuisten huumekokeilut ja käyttö ovat pienessä nousussa. Lisäksi sekakäyttö on edelleen yleistä, ja muuntohuumeita on Suomessa enenevässä määrin.

Raportin mukaan uusimmat tiedot osoittavat kannabiskokeilujen ja kannabiksen kotikasvatuksen lisääntyneen. Eniten käyttöä esiintyi 15–34-vuotiaiden keskuudessa. Noin 17 prosenttia 15−69-vuotiaista suomalaisista ilmoitti kokeilleensa joskus kannabista, viimeisen vuoden aikana noin 4 prosenttia. Miehet kokeilevat hieman useammin kuin naiset.

Sekakäytön yleisyydestä kertoo raportin mukaan se, että yli puolet huumehoidon asiakkaista kertoi käyttäneensä ongelmallisesti vähintään kolmea eri päihdettä.

Raportin mukaan muuntohuumeiden lisääntyminen on näkynyt tullin tilastoissa takavarikkomäärien kasvuna. Suomessa on liikkunut mm. MDPV ja Daisy-nimisiä muuntohuumeita. Kesäkuussa 2011 tuli voimaan huumausainelain muutos, jonka mukaan Suomi voi jatkossa itse luokitella muuntohuumeita huumausaineiksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.