Mainos

Näin suuria rakeita ei ole Suomessa ennen nähty – pesäpallon kokoisia

Helena-rajuilman yhteydessä 31. heinäkuuta satoi jättirakeita, jotka olivat ennätyssuuria.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomussalmen Pesiökylän eteläpuolelta valtatie 5 yltävällä alueella satoi Helena-rajuilman yhteydessä halkaisijaltaan 8−9 senttimetrin eli noin pesäpallon kokoisia rakeita.

Tämänkokoiset jääkimpaleet eivät ole enää symmetrisen pyöreitä vaan hyvinkin epämääräisen muotoisia. Aiemmin havaitut suurimmat rakeet ovat olleet halkaisijaltaan 8 senttimetriä. (8.8.2010 Sastamala, 28.6.2009 Leppävirta, 8.7.1972 Keuruu, 21.8.1968 Lappeenranta).

Raekuuro kesti vajaat kymmenen minuuttia

Suomen suurimmista rakeista havainnon tehnyt suomussalmelainen mies kertoo, että raekuuro oli kaikkiaan ohi vajaassa kymmenessä minuutissa ja että hän ehti siirtää autonsa suojaan ennen kuin nyrkin kokoisia rakeita alkoi pudota harvakseltaan alas.

Hän kertoo Ilmatieteen laitokselle, että osasi odottaa melko voimakasta ukkosta, koska sellaisesta oli ennusteissa puhuttu.

– Menin siirtämään auton turvaan talon sivulle ja peitin sitä räsymatoilla heti kun peukalonpään kokoisten rakeiden kolina katolla voimistui. Välillä kävin sisältä hakemassa pääni suojaksi pyyheliinaa ja hattua, kun rakeet olivat niin valtavan kokoisia. Ukkonen ja salamointi kulkivat pohjoisempaa ohi eivätkä tulleet suoraan päälle, mies toteaa. 

– Mitä suurempi rae on halkaisijaltaan, sen suurempi on putoamisnopeus. Siksi tämänkokoiset rakeet tekevät huomattavaa vahinkoa ja esimerkiksi auton tuulilasi särkyy tällaisten rakeiden voimasta helposti, toteaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.