Mainos

Näin toimii Suomen energiatehokkain toimitalo

Suomen energiatehokkain toimitalo on otettu käyttöön Helsingin Viikissä. Helsingin ympäristökeskuksen uusi talo kuluttaa kolmanneksen siitä energiasta, mitä vastaavat vanhat toimistotalot kuluttavat.

Uusiin määräysten mukaan rakennettuihin toimitaloihin verrattuna energiankulutus on noin puolet.

– Päivänvalon tehokas käyttö, aurinkopaneelit, tehokas lämmön talteenotto, ei ilmastoida eikä valaista tyhjiä tiloja, koko talon jäähdytys otetaan maaperästä 25 kaivon avulla, luettelee toimistopäällikkö Jukka Forsman HKR-rakennuttajasta ympäristötalossa käytettyjä energiansäästökeinoja.

Viikin ympäristötalossa säästetään sähköä ja lämpöä ja tuotetaan osa energiasta itse. Talossa on etelään suuntautuva kaksoisjulkisivu, jonka uloin pinta on rakennettu aurinkopaneeleista.

Paneeleja on myös rakennuksen katolla. Aurinkoenergialla tuotetaan noin 20 prosenttia rakennuksen kuluttamasta sähköstä. Yhteensä aurinkopaneeleja on 600 neliötä.

– Aurinkosähköpaneelien teho on 60 kilowattia. Se on yksi Suomen suurimmista aurinkosähkövoimaloista, kehaisee Forsman.

Rakennuksen katolla on myös neljä pientä tuuliturbiinia. Niiden sähköntuotto ei ole suuri, mutta ne haluttiin pystyttää katolle esimerkkimielessä. Rakennus lämmitetään kaukolämmöllä.

Tuulet ja aurinko huomioon suunnittelussa

Rakennuksen suunnittelussa on otettu luonnon olosuhteet huomioon.

– Me käytetään painovoimaa, lämpöä, aurinkoa ja tuulta hyväksi eikä koeta niitä vihollisina. Itäisellä julkisivulla on erilaiset aurinko- ja tuuliolot kuin eteläisellä puolella ja se on otettu huomioon. Talon jokainen sivu on vähän erinäköinen myös arkkitehtonisesti, kuvailee rakennuksen suunnitellut arkkitehti Kimmo Kuismanen Ab Case Consult Ltd -toimistosta.

Arkkitehdin näkökulmasta energiatehokkaan rakennuksen suunnittelu on kiinnostavaa ja haasteellista.

– Koko tiimissä nousi inspiraatio ja totesimme, ettei tämä ole mikään rutiinihomma. Kaikki pitää tehdä eri tavalla, mutta se ei ole mahdotonta vaan inspiroivaa, arvioi Kuismanen.

Energiataloja tulossa lisää

Energiatehokkaita rakennuksia on luvassa lisää. Viikin ympäristötalon kokemuksia hyödynnetään kaupungin tulevien toimitilojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Tällä hetkellä kaupungilla on käynnissä 17 matalaenergiarakennuskohdetta.

– Kyllä meidän kaikki tuotanto, julkiset rakennukset, ovat jatkossa matalaenergiarakennuksia. Myös peruskorjauksissa pyritään energiansäästöön, linjaa Jukka Forsman.

Myös arkkitehti uskoo energiatehokkaiden rakennusten yleistyvän.

– Meillä on entistä enemmän näyttöä siitä, että energiaa säästävä rakentaminen säästää hintansa yllättävän lyhyessä ajassa. Ja sen jälkeen kaikki energian säästö on suoraan rahaa rakennuttajan kukkaroon, sanoo Kimmo Kuismanen.

Viikin ympäristötalo tuli maksamaan vajaat 17 miljoonaa euroa. Energiansäästöratkaisujen osuus hinnasta on noin 500 000 euroa. Niiden takaisinmaksuajaksi on laskettu 10-15 vuotta.

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 25.10.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.