Mainos

Näin ulkomaalaiset ostavat tontteja Suomesta – venäläisiä yli puolet

Venäläiset ovat maakauppoja tekevistä ulkomaalaisryhmistä selväsi suurin. Vuonna 2014 tontin tai muun kiinteistön ostaneista ulkomaalaisista 52 prosenttia oli venäläisiä.

Maanmittauslaitos tarkoittaa kiinteistöllä myös rakentamattomia tontteja.

Virolaisia kiinteistöjen ostajia oli 12 prosenttia, pääasiassa Ruotsista tulevia pohjoismaalaisia 9 prosenttia ja muualta EU:n alueelta tulevia 14 prosenttia. Muualta maailmasta tulevia ostajia oli 13 prosenttia kaikista ostajista.

– Monet Ruotsista tulevat ovat toisen polven suomalaisia. Keski-Euroopan ostajat ovat taas yleensä avioituneet suomaisen kanssa, kertoo Juhani Väänänen Maanmittauslaitokselta.

Kauppojen määrä kääntyi taloustilanteen myötä laskuun

Venäläisten tonttiostot kääntyivät nousuun vuodesta 2003 lähtien. Kiinteistökaupat vapautettiin täysin ulkomaalaisille vuonna 2000.

– Tilastoissa eivät toki näy venäläisten omistamien suomalaisyhtiöiden kaupat ynnä muut sellaiset, hän kertoo.

Ulkomaalaisten tekemät kiinteistöostot ovat taloustilanteen myötä laskeneet huippuvuosistaan. Vuonna 2008 ulkomaalaiset ostivat 939 kiinteistöä. Vuonna 2014 ulkomaalaiset tekivät kiinteistökauppoja 492 kappaletta.

Pääosa laskusta johtuu venäläisten tonttikauppojen määrän pienenemisestä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.