Mainos

Näin verotusta remontoitaisiin - puoluejohtajat vastasivat vaalipaneelissa

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan ensi vaalikausi ei ole otollinen aika isolle verouudistukselle.

Juha Sipilä sanoi Veronmaksajien Keskusliiton vaalipaneelissa, että isoja uudistuksia pitää priorisoida keskenään. 

– Jos me aiomme saada jotakin valmiiksi, meidän pitää priorisoida, Sipilä sanoi. 

Verojärjestelmää pitäisi hänestä kehittää pidemmällä aikavälillä niin, että se kannustaa yrittäjyyteen, työn tekemiseen ja riskin ottamiseen. 

Kokoomuksen Alexander Stubb varoitti tyytymästä näpertelyyn. 

– Verouudistuksen pitää olla rohkea. Muuten tätä maata ei saada uudestaan liikkeelle. 

Keskusta tekisi ensi vaalikaudella siirtoja verojärjestelmän sisällä ja keventäisi pieni- ja keskituloisten verotusta 450 miljoonalla eurolla.

Sipilän mukaan kokonaisveroastetta ei voi enää kiristää eikä laskeakaan. Sipilä ihmetteli, miten kokoomus rahoittaisi lupauksensa kahden miljardin euron veronkevennyksistä. 

Stubbin mukaan tuloverotuksen alentaminen kytkettäisiin äärimaltilliseen palkkaratkaisuun, jonka toivottaisiin synnyttävän työpaikkoja. Toinen miljardi saataisiin hänen mukaansa haittaverojen korotuksilla.  

Perussuomalaisten Timo Soini moitti muita puheenjohtajia siitä, että he eivät puhu palkankorotusvarasta suoraan. 

– Miksi ette suoraan sano, että se on nollalinja, eikä "äärimaltillinen", Soini sanoi hersyttäen äänenpainollaan yleisön nauramaan. 

Veronkevennyksiä pitäisi hänestä kohdistaa pieni- ja keskituloisiin, koska heidän kohdallaan ostovoiman muutos vaikuttaa eniten.    

"Verotuksessa tehty virheitä" 

Kokoomuksen Stubb myönsi veronmaksajayleisölle, ettei hallitus ole kaikin puolin onnistunut veropolitiikassaan.  

– Myönnän ihan suoraan, että meidän veropolitiikkamme on ollut aika poukkoilevaa. Tämä johtui siitä, ettei alussa ollut yhteistä näkemystä. 

SDP:n Antti Rinne yhtyi kollegan arvosteluun siitä, että hallituksen tekemät veroratkaisut ovat olleet poukkoilevia. Nopeita muutoksia on tehty muun muassa yritysten innovaatioiden verotukiin. 

– Olemme joutuneet käyttämään veroelementtejä tilanteessa, jossa on pyritty paikkaamaan virheitä. 

Rinne arvosteli myös päätöstä yhteisöveron ennätyssuuresta laskusta, jolla menetettiin hänen mukaansa noin miljardi euroa. SDP ei kuitenkaan esitä veron nostamista, jotta verotus olisi pitkäjänteistä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.