Mainos

Nainen jäi puristuksiin peruuttavan auton alle – menehtyi vammoihinsa

Nainen jäi puristuksiin peruuttavan auton alle – menehtyi vammoihinsa

Ylöjärven Kurussa iäkäs nainen menehtyi tänään jäätyään peruuttavan auton alle aamupäivällä.

Poliisi hälytettiin turmapaikalle hieman ennen puoltapäivää.

93-vuotias jalkaisin liikkeellä ollut nainen jäi peruuttavan henkilöauton alle Pappilantiellä, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Nainen jäi turman seurauksena puristuksiin ja hänet saatiin pois farmarimallisen ajoneuvon alta vasta pelastuslaitoksen saavuttua paikalle.

Ennen pelastuslaitoksen saapumista auton kuljettaja ja hänen veljensä yrittivät saada naisen pois auton alta tunkin avulla. Nainen menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin.

Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta tapahtumaan. Auton kuljettaja on vuonna 1977 syntynyt kuopiolainen mies.

Poliisi jatkaa esitutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Tapahtuman mahdollisesti nähneet voivat ottaa yhteyttä poliisin numeroon 029 541 5009

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.