Mainos

Nainen kertoo ahdistavasta kokeilusta: Ilmaisnäyte tuli kalliiksi

Helsinkiläisnainen tilasi ilmaispakkauksen hampaidenvalkaisukyniä Healthzone-nimiseltä yritykseltä. Ilmainen pakkaus oli kuitenkin kestotilaus, josta oli vaikea päästä eroon.

– Ilmaisnäytteen jälkeen niitä kyniä tuli vain lisää ja lisää. Yritin lähettää niitä takaisin, mutta ne palautettiin minulle, nainen kertoo MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmalle.

Yrityksen yhteystietoja oli vaikea löytää.

– Etsin ne itse Virosta ja pyysin että he lopettavat lähettämisen. Mutta tuotteita tuli ja laskuja tuli. Minulle sanottiin, että jos en maksa, he vievät asian oikeuteen. Maksoin sitten lopulta melkein 50 euroa, tuli kalliiksi tämä ilmaisnäyte. Mutta pääsin eroon tilauksesta lopulta.

Nainen kertoo huonon kokemuksen muuttaneen hänen asennettaan ilmaisnäytteitä ja mainoksia kohtaan.

– En enää ikinä laita rastia ruutuun ja ota ilmaisnäytteitä, toteaa nainen 45 minuuttia ohjelman haastattelussa.

Healthzonen toimitusjohtajan mukaan ulkopuolinen partneri on tehnyt virheitä markkinoinnissa. Ruotsin kuluttajavirasto on jo ottanut yrityksen toimintatapaan tiukan kielteisen kannan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.