Mainos

Nais- ja miesparit rekisteröivät suhteitaan

Samaa sukupuolta olevilla pareilla oli tänään ensimmäinen mahdollisuus rekisteröidä parisuhteensa. Vaikka uusi parisuhdelaki tuli voimaan maaliskuun alussa, oli parien odotettava viikon päivät, jotta mahdolliset rekisteröinnin esteet saatiin tutkittua.

Helsingin maistraattiin odotettiin päivän aikana noin viittätoista nais- ja miesparia. Ruuhkaa ei siis missään vaiheessa ehtinyt muodostua.

-Puoleen päivään mennessä meillä on käynyt rekisteröitymässä kuusi paria, kertoi maistraatin henkikirjoittaja Peter Oljemark.

Vastustajat vetosivat Raamattuun

Maistraatin edustalle oli kokoontunut kourallinen uuden parisuhdelain vastustajia. Eräs heistä julisti Raamatun sanomaa megafoniin.

Rekvisiittana vastustajat olivat tuoneet paikalle Suomen lipulla peitetyn arkun, jonka oli tarkoitus kuvata "moraalin hautajaisia".

-Olemme täällä kertomassa, mitä mieltä Raamattu on tästä asiasta. Raamatussa sanotaan aivan selvästi, että homous on syntiä, sanoi polvirukoilijoiksi itseään kutsuvan ryhmän edustaja Timo Valtonen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.