Mainos

Naiset eivät ole rikkaiden kärjessä

Viidenkymmenen Suomessa viime vuonna eniten ansiotuloja saaneen joukosta löytyy vain yksi nainen, Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä. Hän tienasi toissa vuonna 16:nneksi ja viime vuonna 18:nneksi eniten. Näkyvän ansiotulot olivat 2 699 040 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 5 568 euroa.

Näkyvä jätti Sampo Pankin viime kuussa ja perusteli lähtöään halulla elämänmuutokseen.

Vuonna 2006 naisia oli ansiotulojen 50 kärjessä vielä kolme. Näkyvän lisäksi joukkoon mahtuivat Fortumin johtajiin kuuluva Carola Teir-Lehtinen ja Sammon päälakimies Ilona Ervasti-Vaintola, jotka nyt ovat tipahtaneet sijoille 73 ja 94. Teir-Lehtisen tilipussi oli 1 282 586 euroa, lisäksi lisätiliä kertyi pääomatuloista 176 057 euroa. Ervasti-Vaintolan ansiotulot olivat 1 104 758 euroa ja pääomatulot 275 586 euroa.

Vuonna 2007 eniten pääomatuloja saaneen 50 henkilön joukossa on kaksi naista, Sanoma-konsernin omistajiin kuuluva Rafaela Seppälä ja turkulainen Elisa Juntunen. Seppälän pääomatulot olivat 10 737 272 euroa ja Juntusen 6 266 640 euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.