Mainos

Naiset juovat itsensä yhä useammin humalaan

Naisten humalakerrat ovat lisääntyneet huomattavasti kaikissa ikäryhmissä. Vuoden 2008 juomatapatutkimuksen mukaan miesten humalakerrat lisääntyivät vain nuorimmassa ikäryhmässä (15-29-vuotiaat), heidänkin vähemmän kuin nuorten naisten. Tulokset raportoidaan syyskuussa ilmestyvässä Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen juomatapatutkimuksen mukaan naisten lisääntynyt humalajuominen tuli esiin kaikissa juomispaikan, -seuran ja viikonpäivän mukaan muodostetuissa tilannetyypeissä.

Myös naisten humalatilanteissa kuluttaman alkoholin osuus kaikesta naisten kuluttamasta alkoholista kasvoi vuoden 2000 mittauksen 26 prosentista 42 prosenttiin.

THL:n erikoistutkija Heli Mustonen kertoo, että naisten humalakulutus on lisääntynyt jo pidemmän aikaa. Huomalajuomisen lisääntyminen näkyy jo 1990 alussa tehdyssä tutkimuksessa. Hienoista kasvua on tapahtunut jo 60-luvulta.

2000-luvun kehityksen taustalta löytyy monia tekijöitä. Esimerkiksi vuoden 2004 alkoholiveron alennus on vaikuttanut humalajuomisen määrän kasvuun.

- Myös yhteiskunnan vapautunut suhtautuminen naisten alkoholin käyttöön vaikuttaa. Naiset ovat nykyään vapaampia päättämään myös tavastaan käyttää alkoholia. Sukupuolten alkoholin käyttö on samankaltaistunut Suomessa, valottaa erikoistutkija Mustonen.

Alkoholin käyttökertojen kasvu lisääntyi eniten sekä miesten että naisten varttuneessa (50-69-vuotiaiden) ikäpolvessa. Suomalaiset juovat alkoholia yhä yleisemmin kotona.

- Kotiympäristössä tapahtuneiden juomiskertojen lisääntyminen näkyy myös siinä, että pariskuntien keskinäiset juomiskerrat ja miesten yksinjuomiskerrat lisääntyivät, kuvaa Mustonen.

Vanhempi väestö juo yhä enemmän

THL:n pääjohtaja Pekka Puskan mukaan on ilahduttavaa, että nuorten alkoholin käytössä on tapahtumassa vähenemistä, mutta vanhemman väestön merkittävä alkoholin kulutuksen lisäys on huolestuttavaa. Näissä ikäryhmissä terveyshaitat korostuvat nopeasti. Huolestuneisuutta herättää myös naisten humalakulutuksen lisääntyminen.

Puskan mielestä tulokset tukevat tiukkaa alkoholipoliittista linjaa, joka on välttämätön kalliiden päihdepalvelujen ja alkoholisairauksien hoidon kustannusten hillitsemiseksi.

Yhden viikon ajalta mitattuna alkoholin käyttökertojen lukumäärä kasvoi käyttäjää kohti kuudella prosentilla vuosien 2000 ja 2008 välillä. Humalakertojen (veren alkoholipitoisuus on yli yhden promillen) osuus kaikista syysviikon kerroista nousi muutaman prosenttiyksikön.

Tulokset perustuvat vuosien 2000 ja 2008 juomatapatutkimusaineistojen vertailuun. Molempia aineistoja varten haastateltiin 15-69-vuotiaista suomalaisista käyntihaastatteluna syksyllä. Tulokset perustuvat tietoihin haastattelua edeltäneen seitsemän päivän alkoholin käyttökerroista. Vastaajia oli molemmissa tutkimuksissa noin 2 000.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.