Mainos

Naiset maksavat lasten menoja, miehet yhteisiä

Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Suomen Akatemian kyselyn mukaan suomalaispariskunnat haluavat pitää rahansa erillään niin, että omia pankkitilejä käytetään vain itse.

Naiset näyttävät kantavan perheissä miehiä suuremman vastuun lasten menoista. Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Suomen Akatemian tutkimushankkeen tulosten mukaan miesten vastuulla taas ovat naisia useammin perheen yhteiset menot.

Pariskunnat hoitavat keskimäärin noin kaksi kolmasosaa perheen yhteisistä menoista ja lasten menoista yhdessä. Miehet maksavat naisten henkilökohtaisia menoja enemmän kuin naiset miesten menoja. Naiset taas huolehtivat niin lasten kuin miesten vaatehankinnoista.

Suurissa ja kiinteissä kuluerissä kuten asumisessa ja lainoissa maksamisvastuu on useimmiten selvästi sovittu. Kuitenkin rahat halutaan pitää erillään niin, että puolisot käyttävät omia pankkitilejään vain itse.

Lasten mielipidettä kuunnellaan tutkimuksen mukaan varsin paljon perheen ostopäätöksissä. Tytöt vaikuttavat ennen kaikkea sisustusvalintoihin, pojat kulkuvälineiden ja tietokoneen hankintaan.

Tutkimushankkeessa tehtiin marraskuussa sähköinen kysely noin 500:lle kahden huoltajan lapsiperheelle. Vastauksia saatiin 833 aikuiselta ja 402 lapselta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.