Mainos

Naiset murehtivat eläkettään

Suomalaiset suhtautuvat varsin luottavaisesti taloudelliseen tilanteeseensa eläkeaikanaan. Tämä käy ilmi Kevan ja Telan yhteisestä kyselytutkimuksesta. Kaikkiaan 69 prosenttia suomalaisista uskoo olevansa tyytyväinen elintasoonsa eläkkeellä ollessaan. Luottavaisimpia ovat miehet, nuoriin ikäluokkiin kuuluvat sekä suurituloiset. Sen sijaan epäilevimpiä ovat naiset, lähellä eläkeikää olevat sekä pienituloiset.

Taloudellisen tilanteen uskotaan rajaavan vapaa-ajan viettoa ja harrastusmahdollisuuksia. Silti 55 prosenttia suomalaisista arvioi, että tulotaso eläkkeellä ollessa mahdollistaa vapaa-ajan vieton ja harrastukset heidän haluamallaan tavalla.

Miehet, nuoret sekä suurituloiset arvioivat eläkeaikaisia kulutusmahdollisuuksiaan optimistisemmin kuin naiset, vanhempiin ikäryhmiin kuuluvat sekä pienituloiset vastaajat.

Työttömät huolissaan

Merkittävä enemmistö eli 70 prosenttia suomalaisista arvioi, että kotitalouden pakollisten menojen kattamisessa ei tule olemaan ongelmia eläkkeellä ollessa. Tässäkin arviossa miehet ovat hivenen luottavaisempia kuin naiset.

Merkittäviä eroja on kuitenkin suurituloisten ja pienituloisten näkemyksissä. Pienituloiset pitävät menojen kattamisessa syntyviä ongelmia todennäköisempinä kuin suurituloiset. Myös työttömien ja työssä olevien näkemykset eroavat, sillä työttömät näkevät taloudellisia ongelmat todennäköisempinä kuin työssä olevat.

Suomalaista 58 prosenttia arvioi, että elintaso ei merkittävästi huonone ajan myötä eläkkeellä ollessa.

Edellä kerrotut tulokset ilmenevät Kevan ja Työeläkevakuuttajat TELAn yhteistyönä toteuttamasta suomalaisten taloudellista tilannetta eläkeaikana koskevasta kyselytutkimuksesta. Tutkimusta varten haastateltiin kesäkuun aikana hieman yli 800 15–65-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen tulokset julkaistiin MTV:n järjestämässä SuomiAreena-tapahtumassa Porissa.

Katso SuomiAreenan keskustelutilaisuus.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.