Mainos

Naiset yhä harvemmin armeijaan

Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevien naisten määrä on lievässä laskussa. Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 456 naista, viime vuonna luku oli 517, kertoo Aamulehti. Ennätysvuosi oli 1995, jolloin asepalvelus tuli naisille ensimmäistä kertaa mahdolliseksi. Silloin hakijoita oli peräti 793.

Puolustusvoimissa kehitys on huomattu, mutta asiasta ei olle vielä huolestuneita.
-Kyllä määrä tietystivoisi olla suurempikin, mutta olemme vielä tavoitemäärässämme, toteaa apulaisosastopäällikkö, everstiluutnantti Heikki Pietilä pääesikunnan asevelvollisuusosastolta.

-Jos hakijamäärä menee alle 400:n, pitää miettiä missä vika. Onko informaatio ollut huonoa tai ovatko naiset saaneet huonoa palautetta armeijasta, hän sanoo Aamulehden haastattelussa
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.