Mainos

Naisjärjestöt vaativat papilloomarokotteista Kela-korvausta

Naisjärjestöjen Keskusliittoa huolettaa papilloomavirusta vastaan kehitetyn HPV-rokotteen kohtalo.

Liiton mukaan Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta, koska esimerkiksi Ruotsissa HPV-rokote korvataan sairausvakuutuslain mukaisesti.

Seksin välityksellä tarttuva papilloomavirus voi aiheuttaa kohdunkaulansyöpää. Syöpäjärjestöjen mukaan nykyiset rokotteet tehoavat lähes kaikkiin HPV-tyyppien aiheuttamiin syövän esiasteisiin. Suomessa kohdunkaulansyöpään sairastuu vuosittain noin 150 naista, joista noin 60 kuolee.

Liiton mukaan myös muiden lääkärin määräämien rokotteiden tulisi olla Kela-korvattavia. Liitto vaatiikin hallitukselta pikaista lakiesitystä Suomen sairausvakuutuslain muuttamisesta, koska nykyisin rokotusohjelman ulkopuoliset rokotteet pitää maksaa kokonaan omasta pussista.

Se, miten mahdollisia Kela-korvauksia porrastettaisiin, on vielä miettimättä. Naisjärjestöjen Keskusliiton varapuheenjohtaja Tuula Aholan mukaan korvaus voisi olla suurempi silloin, kun rokote on tarkoitettu tavalliseen sairauteen, johon kuka tahansa voi sairastua. Vastaavasti omavastuu voisi olla isompi silloin, kun kyse on rokotteesta, joka annetaan esimerkiksi kaukomaihin matkustaville.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.