Mainos

Naismuslimi ei näe islamia naisia eriarvoistavana – ”Jos asemani islamissa olisi huono, en olisi muslimi"

Qufi Creative -markkinointitoimiston perustaja Sara Salmani kumoaa yleisen uskomuksen, jonka mukaan naisen asema islaminuskossa olisi selkeästi miestä huonompi.

Huomenta Suomen haastattelussa muslimi Sara Salmani kertoi naisilla olevan hyvä asema islaminuskossa.

– Mielestäni meillä (naisilla) on hyvä asema islamissa, en muuten olisi muslimi. Olen ylpeä nainen, Salmani sanoi lähetyksessä.

– Naisille ja miehille on islamissa tiettyjä ja hieman erilaisia sääntöjä. Mutta naiset ja miehet ovat keskenään tasa-arvoisia, mutta erilaisia.

Salmanin mukaan joissain islamistisissa maissa asiat eivät ole yhtä hyvin, ja islamin uskon hylkäävä myös tuomitaan herkemmin.

– Koraanissa mainitaan usein, että ketään ei voi pakottaa uskomaan mihinkään. Jos joissain yhteiskunnissa uskonnon jättäminen tuomitaan, se on yhteiskunnan eikä uskonnon ongelma. Tuomitseminen tulisi jättää jumalalle, Salmani sanoo.

Hänen mukaansa islamia tutkitaan ja uudistetaan koko ajan, ja monet vanhoilliset tulkinnat eivät enää pidä paikkaansa.

– Esimerkiksi poikalapsen pitäminen tyttölasta parempana pohjautuu vanhaan tulkintaan. Nykyisen opin mukaan tyttö ja poika ovat yhtä arvokkaita. Profeetta Muhammedin aikaan tehty tyttölasten tappaminen on Koraanin mukaan väärin. Tyttöjä ja naisia pidetään arvokkaina.

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.