Mainos

Näissä kunnissa on suurin osuus eläkeläisiä

Luhangalla jopa 54,9 prosenttia yli 16-vuotiaista kuntalaisista on eläkeläisiä. Luhangan perusturvajohtaja kertoo, että kunnassa ikäjakaumaan on totuttu.

– Meillä on ollut suhteessa paljon ikäihmisiä jo vuosikymmeniä. Veikkaan, että meidän sijastamme kasvukeskukset tulevat yllättymään ikäihmisten määrän kasvusta. Siellä se tulee olemaan nopeampaa, perusturvajohtaja Sirpa Hyytiäinen kertoo.

Hänen mukaansa kunnan ikäihmiset ovat huomattavan vireitä ja toimeliaita. Pienessä kunnassa on vahva yhteistyön kulttuuri, ja parempikuntoiset vanhukset tekevät paljon työtä toisten eteen.

– Kaikki tuntevat kaikki. Naapurit vievät toisille porkkanaa ja perunaa sekä auttavat toisia lumitöissä. Se auttaa kuntaakin. Hyytiäinen kuvailee.

Maksavatko kunnat eläkkeiden leikkaukset?

Luhangalla hallituksen tekemät leikkausehdotukset koetaan ongelmallisiksi. Asiantuntijat ovat arvioineet, että leikkaukset kohdistuvat erityisen kovasti sekä eläkeläisiin että pienituloisiin.

Sen lisäksi, että Luhangalla on paljon eläkeläisiä, ovat eläkkeet siellä selkeästi keskimääräistä pienemmät. Luhankalainen eläkeläinen saa eläkettä keskimäärin 1294 euroa kuukaudessa, kun koko Suomen keskiarvo on 1588 euroa kuussa.

Hyytäinen on huolissaan, aiheuttaako pienituloisten eläkkeiden leikkaaminen vain eläkeläisten siirtymisen toimeentulotuen piiriin. Se lisäisi kunnan kuluja. 

– Mikä on se peruste, että pienituloisten eläkkeitä leikataan, jos se tarkoittaa vain muiden palveluiden lisäämistä, Sirpa Hyytiäinen kysyy.

Eläkeläisten osuus yli 16-vuotiaista
Suurin osuusPienin osuus
Luhanka54,9 %Liminka20,2 %
Kuhmoinen53,6 %Espoo21,3 %
Rautavaara53,1 %Jomala22,2 %
Vesanto52,0 %Pornainen23,2 %
Tuusniemi51,1 %Vantaa23,3 %
Kivijärvi50,9 %Kirkkonummi23,3 %
Ilomantsi50,9 %Helsinki23,9 %
Kaavi50,6 %Nurmijärvi24,6 %
Heinävesi50,5 %Lemland24,8 %
Puumala50,5 %Tyrnävä24,9 %

Keski-Suomessa sijaitsevan Luhangan jälkeen seuraavaksi suurin osuus eläkeläisiä yli 16-vuotiaista on Kuhmoisissa, Rautavaaralla ja Vesannolla. Yhteensä 13 kunnassa eläkeläisten osuus ylittää 50 prosenttia.

Kaikista Suomen 16 vuotta täyttäneistä eläkeläisiä on noin 30 prosenttia.

Luvut perustuvat Tilastokeskukselta saatuihin tietoihin.

Ikääntyneimmät maakunnat idässä

Maakunnista ikääntyneimmät löytyvät Itä-Suomesta. 16-vuotta täyttäneistä eläkeläisiä on Etelä-Savossa 40,4 prosenttia, Kainuussa 39,2 prosenttia ja Kymenlaaksossa 37,3 prosenttia.

Pienin eläkeläisten osuus yli 16-vuotiaista on Uudellamaalla, 24,6 prosenttia.

Kunnista vähiten eläkeläisiä on Pohjois-Pohjanmaan Limigassa, 20,2 prosenttia. Toiseksi pienin eläkeläisten määrä on Espoossa, 21,3 prosenttia, sekä Ahvenanmaan Jomalassa, 22,2 prosenttia.

Eläkeläisten osuus 16-vuotta täyttäneistä jää alle 25 prosentin yhteensä 11 kunnassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.