Mainos

Näistä Jungner muistetaan

Demaritaustainen Mikael Jungner nousi Yleisradion toimitusjohtajaksi vuonna 2005. Toimitusjohtaja-aikanaan Jungner on ollut näkyvä ja kiistelty hahmo.

Ylen sisällä Jungner on melko pidetty huolimatta tiukoista säästökuureistaan. Hän on Yle-uransa aikana kääntänyt yhtiön tappiollisesta voitolliseksi. Suurelle yleisölle Jungner on kuitenkin tullut tutuksi tempauksistaan julkisuudessa.

lltapäivälehtijulkisuutta Jungner on kerännyt muun muassa avioitumalla tv-kuuluttajan kanssa ja tunnustamalla tälle vuolaasti rakkauttaan avoimessa Facebook-profiilissaan. Lisäksi Jungner latasi vaimolleen YouTube-videopalveluun tekijänoikeuksista piittaamattoman rakkausviestin.

Viime aikoina Jungner on ollut esillä kiistellessään kaupallisten tiedotusvälineiden johtajien kanssa Yleisradion roolista.

Ylen hallitus ilmoitti tänään, että Jungner ei saa toista viisivuotiskautta. Hänen seuraajakseen nousee KTM Lauri Kivinen Nokia Siemens Networksistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.