Mainos

Näistä puoluepomot leikkaisivat miljardin - "tuloluokassani ei tarvita lapsilisää"

MTV:n suuressa Pääministeritentissä puoluejohtajilta kysyttiin, mistä kohteista he leikkaisivat yhteensä miljardi euroa.

Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb, keskustan puheenjohtaja, gallup-suosikki Juha Sipilä, valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saivat kaikki valita kukin kolme kohdetta, josta he leikkaisivat 300 miljoonaa euroa - eli yhteensä lähes miljardi euroa.

Soini sai aloittaa kierroksen - hänen laskemissaan rahaa lähtisi kehitysavusta, tuuli- ja muun vastaavan energian syöttötariffeista ja eriasteisista, sosiaalisista tulonsiirroista.

– Niitä ei voi tehdä kaikkialla, mutta esimerkiksi minun tuloluokassa ei tarvita lapsilisiä. Tuloluokka on 150 000 euroa vuodessa.

Stubb laittoi paremmaksi ja ilmoitti aluksi miljardin suuruisen leikkauksen. Hänen mukaan leikattavaa löytyy ensimmäinen miljardi lähtee indekseistä ilman, että kosketaan eläkeläisiin tai vähätuloisiin. Konkreettisia tahoja, joista leikataan, hän ei kuitenkaan kertonut.

Stubbin mukaan leikattavaa on myös hyvätuloisten lääkekorvauksista ja kehitysavusta.

Sipilä leikkaisi elinkeinoelämän tuista, hallinnon tietotekniikka- ja kiinteistökuluista sekä sote-uudistuksen kautta tulevista säästöistä.

Rinne nappaisi 270 miljoonaa euroa toisen asteen rakenneuudistuksesta ilman, että "pultataan koulutuspaikkojen lukumäärän tasoa". Myös Rinne säästäisi tuulivoiman syöttötariffeista ja yritystuista.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.